Rentoa vespailua roomalaisittain

Kaipuu omaa Vespaa kohtaan kasvoi suureksi, kun ihasteli Rooman mukulakivikaduilla rennosti viilettäviä vespailijoita. Voisiko se kevät jo vihdoin alkaa Suomessakin? Kolmen päivän Rooman loman aikana ehti nähdä monenlaisia Vespoja, joista allaolevissa kuvissa murto-osa.

Yhteistä roomalaisille vespailijoille tuntui olevan huolettomuus. Ei niin haittaa, vaikka ajokissa on naarmuja ja kolhuja, kunhan se kulkee. Autojen välissä pujotellaan rohkeasti ja ajovarusteeksi riittää heppoinen avokypärä.

Rooman tunnelmallisin osa, Trastevere, osoittautui parhaaksi vespojenbongausalueeksi. Siellä näkyi myös selkeästi eniten vanhempaa Vespa-kantaa, kun toisella puolella jokea näkyi enemmän modernimpaa Vespa-kantaa. Tosin Vespat eivät taida olla sielläkään yleisin skootterimerkki, mikä tuli ehkä pienenä yllätyksenä. Sporttisemman näköiset ja isommat skootterit dominoivat Rooman katukuvaa. Edellisestä Rooman vierailustani on jo lähes 15 vuotta, enkä ollut silloin vielä vespisti, joten en osannut niin kiinnittää asiaan huomiota, enkä osaa sanoa onko tilanne muuttunut vuosien varrella. Kun sitten taas pohjoisemmassa Italiassa vanhat Vespat olivat oikeastaan ainoita skoottereita.

 

 


img_20170416_091734.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s