Zell am Seessä riittää tekemistä myös kesällä

Mökki oli juuri niin upea kuin odotimmekin. Persoonallinen sisustus, poreallas, futon-sänky, 3D-televisio, nopea nettiyhteys ja kattavasti varusteltu keittiö olivat kuitenkin sivuseikkoja, kun päätimme keväällä varata juuri tämän mökin viideksi yöksi heinäkuiselle Alppiressullemme. Rauhallinen sijainti, mökin edestä lähtevä patikointipolku ja parvekkeelta avautuva maisema Zeller-järvelle olivat ne ratkaisevat tekijät. Ehkä ihan vähän vaikutti myös se, että mökin nettisivujen kuvakavalkadissa vilahti valkoinen vanha Vespa.

Voisiko enää perinteisempää alppimökkiä olla?
Aamukahvinäkymät mökin terassilta oli epätodellisen huikeat.

Emme kuitenkaan höperöityneet ihanaan mökkimme, vaan nautimme Zell am Seen ympäristöstä monipuolisesti. Alue oli meille tuttu reilun vuoden takaiselta hiihtolomalta, ja olikin hienoa nähdä samat maisemat nyt ilman lumipeitettä. Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme kipuamaan Schmitten- ja Areit-vuorten päälle, joilla olimme taannoin lasketelleetkin. Ei ehkä ollut ihan viisain valinta lähteä patikoimaan reissun kuumimpana päivänä (noin 30 astetta), ilman kunnon karttaa ja vain parin vesilitran kanssa.

Välillä polku kiemurteli metsässä.
Välillä taas käveltiin asfaltilla auringon porottaessa niskaan.
Zeller-järvi pilkahti näkyviin aika ajoin reitin varrella.
Eksyimme pariin otteeseen, ja päädyimme lehmien kanssa samaan aitaukseen. Ihan kaikkia lehmänlantaläjiä emme onnistuneet väistämään.
Juu ei, tää ei ollut oikea reitti.
Ylöspäin kapuaminen oli rankkaa, ja välillä olisi tehnyt mieli heittäytyä lehmien tavoin rinteeseen pötkölleen.
Pari tuntia patikoituamme päädyimme Plettsaukopf-tekojärvelle, jossa vietimme evästauon ja nautimme maisemista.

Tekojärveltä jatkoimme matkaa CityXpress-hiihtohissille. Hissin lähellä olevassa Mittelstationin rinneravintolassa olimme nauttineet vehnäoluet ja bratwurstit talvella. Tällä kertaa saavuimme paikalle puoli tuntia ravintolan sulkemisajan jälkeen – olisi meinaan vehnäolut maistunut myös nyt!

Laskettelurinteet kasvavat kesällä heinää.

Melko moni patikoija oli tehnyt fiksusti ja tullut hissillä ylös. Ylhäältä lähti monenpituisia ja -tasoisia patikointireittejä eri suuntiin. Lähdimme seuraamaan niistä yhtä, jonka päättelimme johtavan lopulta alas mökillemme. Muita patikoijia ei enää tässä vaiheessa näkynyt, sillä hiihtohissit olivat menneet jo aikaa sitten kiinni ja aurinko alkoi laskea.

Reitin varrella oli hauskan näköisiä, lapsille tarkoitettuja seikkailuratoja ja tehtäviä.

Jonkin aikaa metsässä patikoituamme päädyimme Areitbahnin hiihtohissille. Loppumatka alas vuoren rinnettä oli helppokulkuista ja matka taittui nopeasti. Ehdimme mökkiin juuri ennen ukonilmaa. Patikointimme kokonaispituus oli noin 10 km, korkeuserot 900 m – 1400 m – 900 m eli 500 m nousu ja lasku. Tässä kartassa reittimme seurasi pääpiirteissään pätkiä reiteistä 52 – 53 – 55 – 56 – 51.

Kaukana näkyy jotain mielenkiintoista.

Seuraavan päivän vietimme Zell am Seen kaupungissa ja Thumersbachin uimarannalla. Zell am See on pieni ja viehättävä alppikaupunki, jossa näyttää olevan paljon turisteja niin kesällä kuin talvellakin. Sekä Zell am Seessä että järven toisella puolella Thumersbachissa on isot, maksulliset uimarannat. Pääsymaksu olisi ollut noin 7 euroa per henkilö, mutta totesimme että tulemme toimeen ilman pukukoppeja, aurinkovarjoja ja liukumäkiä, joten pulahdimme järveen ilmaisen osion puolelta. Tulipa kastettua talviturkki!

Zell am Seen kaupunkikuvaa.
Maksullinen uimaranta ois näyttänyt tältä.

Uimarannan parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta onneksi moottoripyörille oli varattu oma parkkitila läheltä rantaa. Parkkiksella kohtasin oman Vespani melkein kaksoisolennon: uudemman mallin GTS 300 SuperSport, samanlainen tarvikeputki ja samanlaiset tarrat! Harmi, että valkoisen Vespan omistajaa ei näkynyt – olisi ollut mielenkiintoista vaihtaa muutama sana.

Kyllä tuo oma on kuitenkin kauniimpi.
Zell am Seessä näkyi muutenkin paljon Vespoja, yksi niistä uimarannan vieressä olleessa puistossa.

Aiemmat mökkivieraat olivat jättäneet mökkiin kasan esitteitä lähellä olevista nähtävyyksistä. Toki olimme hieman kartoittaneet niitä myös etukäteen mm. moottoripyöräblogeista. Esitteiden joukossa oli muun muassa hyvä kartta Grossglocknerstrassesta, jonka olisin halunnut lähteä ajamaan. 48 kilometrin pituinen Grossglocknerstrasse on yksi Alppien kuuluisimmista teistä, joka tarjoaa upeita maisemia ja mukavia mutkia. Sen varrella on useita nähtävyyksiä ja levähdyspaikkoja. Tie kulkee korkeimmillaan 2500 metrin korkeudessa. Kartassa muutama neulansilmämutka näytti kuitenkin sen verran pahalta, että en tiedä olisinko selvinnyt niistä Vespalla ilman sydänkohtausta, eikä myöskään mieheni ollut halukas lähtemään ajamaan Grossglockneria. Ylivarovaisuuteni neulansilmämutkissa juontaa juurensa pari vuotta sitten sattuneesta onnettomuudesta, jossa olivat osallisina minä+Vespani ja iso bussi (kirjoitan tästä lisää vielä joskus). Jälkikäteen ajateltuna tietysti harmittaa, että emme lähteneet Grossglocknerille – mutta onpahan jotain, minkä vuoksi lähteä vielä joskus noille seuduille uudestaan.

Mökkivieraiden jättämien esitteiden joukosta löysimme Liechtensteinklammin, joka oli noin 45 kilometrin päässä mökistämme. Olimme etukäteen ajatelleet käyvämme Krimmlin putouksilla, mutta vaihdoimme ne nyt esitteen innoittamana Liechtensteinklammiin. Alpeilla on paljon vastaavia rotkopaikkoja, mutta Liechtensteinklamm on ilmeisesti yksi isoimmista. Navigaattori ohjeisti meidät loppupätkän perille kapeaa, jyrkkää ja kiemuraista tietä pitkin, jota ei ollut todellakaan kiva ajaa sateella. Myös perillä satoi rankasti, mutta se teki Liechensteinklammista oikeastaan todella vaikuttavan. Evästaukomme aikana sade lakkasi ja aurinko alkoi paistaa, joten onneksi pääsimme näkemään paikan myös kirkkaalla säällä.

Liechtensteinklammissa kävellään 1 kilometri kapeaa väylää pitkin molempiin suuntiin.
Kapea lautapolku kiemurteli jylhissä maisemissa.
Pidimme kääntymispaikalla evästauon ja ihastelimme korkeaa vesiputousta.

Viiden mökkipäivän aikana ajoimme siis vain lyhyitä päiväreissuja, lyhimmillään päivämatka suuntautui vain muutaman kilometrin päähän Lidliin, joka sijaitsi alhaalla laaksossa. Mökillemme johti laaksosta parin kilometrin mittainen kapea ja mutkainen tie. Harvoin kukaan tuli sillä tiellä vastaan, mutta sitten kun tuli niin oltiinkin vähän sormi suussa: kuka väistää ja mihin. Kypäräpuhelimesta oli tässä hyötyä, kun kulloinkin edellä ajava pystyi varoittamaan takana tulevaa mahdollisista vastaantulijoista.

Alkoholiton olut maistui kuumina ajopäivinä. Itävallassa olikin erinomainen valikoima hyviä alkoholittomia oluita!
Mökille johtava tie.

Viimeinen kokonainen Zell am See -päivämme oli sateinen ja pilvinen, joten panostimme lähinnä shoppailuun ja mökkeilyyn. Illalla vuokraisäntämme Franz tuli vierailulle muutaman oluen kera. Vietimme mukavan illan mökin terassilla hänen tarinoitaan kuunnellen. Franzilla on 60-vuotias Vespa, jota hän käyttää kesällä päivittäin kylällä asiointiin, sillä hän ei omista autoa lainkaan. Saimme vielä läksiäislahjaksi Franzilta lämpöiset lampaannahkatossut!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s